Hanki uimataito ennen kesää! Koskaan ei ole liian myöhäistä opetella uimaan

Kesällä parasta on juosta hellesäätä pakoon veteen, pulikoida ystävien kanssa Suomen tuhansissa järvissä ja nauttia vedestä elementtinä. Omien uimataitojen arvioiminen ei kuitenkaan aina ole ensimmäisenä mielessä kun veteen pulahdetaan hauskanpito mielessä.

Pohjoismaisen uimataitomääritelmän mukaan olet uimataitoinen, jos pystyt uimaan 200 metriä yhtäjaksoisesti, josta 50 metriä selälläsi. Kuulostaa helpolta, mutta siltikään joka kolmas 15–64-vuotiaista  suomalaisista ei osaa uida kunnolla. (SUH 2011)

Osaathan sinä uida?

Uimataitoa mitataan omassa mielessä usein pienellä uintilenkillä mökkirannalla. Ajatellaan, että osaanhan minä uida kun pystyn uimaan pienen matkan saunomisen yhteydessä.

Uimataidon oppiminen on mahdollista minkä tahansa ikäisenä. Mitä nuorempana veteen totuttelun aloittaa, sitä helpommin uimataidon usein oppii, mutta uimataito on mahdollista hankkia myös aikuisiällä aikuisille tarkoitetuissa uimakouluissa. Ja vaikka uimataito olisikin jo hallussa, sen ylläpitäminen ja vahvistaminen ei koskaan ole pahitteeksi. Vaikka suomalaiset omaavatkin lähtökohtaisesti hyvän uimataidon, on hyvä varmistaa, että uimataito on riittävän vahvalla pohjalla, jotta osaa toimia myös mahdollisen yllättävän tilanteet sattuessa veden äärellä.

Lapsi ei opi uimaan, ellei hänelle tarjota kokemuksia vedestä

Koulujen uimaopetuksen lisäksi vanhemmilla on merkittävä rooli uimisen mahdollistajana joko perheen yhteisissä uintihetkissä tai uimakouluissa. Aikuisen vastuulla on tarjota lapselle mahdollisuus veteen totutteluun ja uinnin opetteluun varhaisessa iässä. Mitä aiemmin uinnin opettelun aloittaa, sitä helpompaa uimataidon oppiminen on.

Uiminen on loistava tapa kehittää lapsen motorisia taitoja, kuten tasapainoa, koordinaatiota ja kehonhallintaa, unohtamatta sitä tosiasiaa että uuden oppiminen vahvistaa lapsen itseluottamusta. Uimakoulussa opitaan uimataidon lisäksi kognitiivisia ja sosiaalisia taitoja, kuten oppimiskykyä, tarkkaavaisuutta, muistia ja ryhmässä toimimista. Vaikka uimakoulussa tavoitellaan ennen kaikkea uimataidon oppimista, saa lapsi uusia oppeja monelta elämän osa-alueelta uintiharrastuksen parista.

FitPitin lasten uimakouluissa uinnin opettelun voi aloittaa jo 3-vuotiaana

Uimataidottomille lapsille tarkoitettuihin uimakouluihin voi osallistua 3—7-vuotias lapsi, ja yksityisopetuksessa uimataitoa voi lähteä harjoittelemaan minkä ikäisenä tahansa. Pienet ryhmäkoot ja yksityiset allastilat takaavat lapselle hyvät puitteet uinnin harjoitteluun, ja leikin ja ilon kautta rakennetut uimakoulut tekevät uinnin opettelusta lapselle mielekästä ja hauskaa.

Pelko ja epävarmuus vedessä ovat suurimmat syyt siihen, miksi uimataitoa ei opetella

Myös aikuisiällä voi oppia uimaan

Pelko ja epävarmuus vedessä ovat suurimmat syyt siihen, miksi uimataitoa ei opetella. Pelko voi johtua esimerkiksi aiemmasta traumaattisesta kokemuksesta vedessä, kuten uppoamisesta tai hukkumisesta, tai yleisestä vedessä olemisen pelosta. Epävarmuus voi puolestaan johtua esimerkiksi uimataidon puutteesta tai siitä, että henkilö tuntee olonsa epävarmaksi vedessä. Uimataidottomuuteen liittyy lisäksi usein häpeää ja muistoja huonoista kokemuksista jo lapsuusajalta, kenties omilta vanhemmilta tai lähipiiriltä opittuna. 

On tärkeää muistaa, että pelko ja epävarmuus ovat luonnollisia tunteita. Vielä tärkeämpää on ymmärtää, että niitä voidaan hallita ja ne voidaan voittaa. Uimataidon oppiminen on prosessi, joka vaatii aikaa, kärsivällisyyttä ja rohkeutta. Kun henkilö saa oikeanlaista opetusta, tukea ja harjoittelumahdollisuuksia, uimataidon oppiminen on mahdollista minkä ikäisenä tahansa.

Aloita uinnin opettelu aikuisten uimakoulussa

Me FitPitillä olemme luoneet uintipalvelun, jossa kuka tahansa voi nauttia vedestä elementtinä. Aikuisten uimakouluissa keskitytään jokaiseen uimariin yksilönä ja uimataidottoman tai heikon uimataidon omaavan aikuisen lähtökohdat huomioidaan yksilöllisesti. Monipuolisia uintiharjoitteita lähdetään tekemään kunkin aikuisen oman taitotason mukaan, eikä mitään ole pakko tehdä. Kannustavassa porukassa ja turvallisessa allasympäristössä, yksityisillä uima-altailla, uinnin opettelun aloittaminen on helppoa ja osallistumisen kynnys on tehty matalaksi.

👉🏼 Alkeet-uimakoulussa opetellaan uinnin perusteiden lisäksi luottamaan veteen erilaisten harjoitusten ja uintivälineiden avulla.

👉🏼 Alkeisjatko-uimakoulussa vahvistetaan itseluottamusta vedessä ja jatketaan uinnin perusteiden harjoittelua. Jokainen etenee kurssilla omalla tahdillaan.

Uimataidon oppiminen voi parantaa elämänlaatua monella tapaa. Se lisää turvallisuutta, edistää terveyttä ja liikuntaa, lievittää stressiä  ja avaa mahdollisuuden erilaisiin vesiharrastuksiin. 

Me FitPitillä teemme parhaamme, jotta kaikilla olisi turvallista nauttia hellepäivistä uiden. Hyvä uimataito antaa vapauden nauttia vedessä, vesillä ja veden äärellä liikkumisesta turvallisesti läpi elämän. FitPitin uimakouluissa pääset opettelemaan uimista yksityisillä altailla, kannustavassa porukassa. Osallistuminen ei edellytä lainkaan aiempaa kokemusta.

Edellinen
Edellinen

Kohti Sansibaria — henkilöt FitPitin hyväntekeväisyyshankkeen takana

Seuraava
Seuraava

Vesiturvallisuustaidot uimaopettajan ja uinninvalvojan työssä